sunnuntai, 14. syyskuu 2008
Harjoitus, rautatieasema
Kun käytiin muutenkin lauantaina kaupungissa, niin otettiin Ronja mukaan ja mentiin tutustumaan rautatieasemaan. Ei se mikään katastrofi sitten ollut, mutta olisihan se voinut paremminkin mennä.
Ensimmäisistä liukuovista mentiin sisään vähän niinkun vahingossa, ettei huomattukkaan kuinka vaarallisia ovet voivat olla. Ihan vaan löysällä hihnalla.
Rautatieaseman uudella puolella kävely sujui hienosti. Lattia ei ollut liukas.
Vähän oli ongelmia suunnan valitsemisen kanssa välillä. Tässä vaiheessa kelpasi vielä makkaranpalaset houkuttimeksi ja palkaksi.
Sitten lyhennettiin hihnanpituutta puoleen, kun tuntui, että koira kulki niin kaukana ja veti jonkin verran.
Uuden käytävän päässä mentiin portaat kävellen ylös ja tultiin lasiseinähissillä alas. Hissi oli pelottava koiran mielestä, mutta matkaa oli vain yksi kerros ja hienosti kuitenkin istui paikallaan.
Rautieaseman vanhan puolen kautta pääsisi raiteille. Niinmpä lähdimme sinne.
Ensimmäiset itsestään avautuvat ovet olivat tosi pelottavat ja sitten koira huomasi,.
että lattiakin on liukkaampi. Paniikki alkoi ottaa yllättäen yliotetta niin, ettei makkata ollutkaan
enään tarpeeksi hyvää syötäväksi.
Ovista selvittiin hengissä. Mutta koira ei suosutunut pitemmmälle.
Niinpä menimme välillä vetämään happea ulos. Ja rauhoittumaan.
Seuraavaksi yritimme sisään ihan "manuaalisista" ovista. Ohikulkijat auttoivat houkuttelussa, mutta Ronja oli päättäyt, että se on liian pelotava paikka pienelle koiralle. Lopulta kannoin sen ovista keskelle vanhan osan aulaa.
Sitten mentiin nätisti portaat raiteille. Pieni vetäminen oli päällä koko ajan. Koira haistoi ulkoilman ja nousi portaat odottavaisin mielin.
Jee ulkona- ihmeellinen paikka. Junia ei ollut yhtään. Oltiin reunimmaisella laiturilla. Kauempana toisilla laitureilla oli ihmisiä odottamassa junaa. Makkarakin kelpasi taas.
Istuskeltiin junaa odottamassa tovin.
Välillä kuunneltiin jopa mitä asiaa äipällä oli. Makkaraasiaa.
Sitten saapui juna. Koira piti ulinan ja haukkumisen sekaista ääntä. Sitä piti rauhoitella tosissaan. Mikään ruoka ei olisi saanut sitä hiljaiseksi. Juna ei jatkanut heti matkaansa ja meillä alkoi parkkiaika loppumaan, joten vaikka tarkoitukseni oli, että ollaan niin kauan, että juna lähtee, niin lähdettiin aiemmin.
Ensin kuitenkin istuttiin sen verran, että koira rauhoittui ja lopetti huutamisen.
Takain meno sujui naru kireällä. Koira tiesi, että ollaan menossa autolle. Nyt jälkeenpäin tajusin, että oltaisiin selvitty pikkuisen kauniimmin liukkaalla kävelystä, jos oltaisiin tajuttu kävellä seinän vierustoja. Ne tuntuvat olevan huomattavasti turvallisempi paikka koiran mielestä.
Ensimmäinen virallinen harjoitus takana. Ihan hvyin meni. Parantamisen varaa toki aina on.
Kommentit