lauantai, 20. syyskuu 2008
Ronjan ajatuksia, 0sa 9 (pentukoulun toinen viikko)
Aluksi katsekontaktia. Äippä haluaa, että mä katon sitä silmiin, vaikka mun mielestä olis paljon tärkeempää seurata lihapullan palasta joka liikkuu ensin jommasta kummasta taskusta äipän käteen ja siitä mun suuhun.
Äippä mä istun hienosti sivulla. Voisinko pliis saada jo palkan? Kato nyt mun takajalatkin on ihan rentona.
Hei mitäs tuolla tapahtuu? Noi koirat ei kuulu meidän ryhmään. Ne harjoittelee jotain tuolla. Näyttää tosi mielenkiintoiselta. Äippä häiritsee pahasti mun keskittymiskykyä. Pöh!
Tässä harjoitellaan ohittamista. Nyt on mun vuoro istua paikoillaan kun lyhytkarvainen collie pujottelee meidän välistä. Kuvassa näkyy myös saksanpaimenkoira Heikki, joka on tosi mukava kanssa. Kaksi koiraa oli pois tällä kertaa, joten meitä olikin vain neljä. Tuo punapukuinen on meidän pomo. Se on mukava mun mielestä. Kerron hetken päästä miksi.
Äippä kato kun toi menee noin läheltä. Musta oli vähän tylsää istua kun olis ollu niin kiva mennä mukaan. Mutta onneksi äipällä on sellaiset taskut, ettei niistä lopu lihapullat koskaan.
Sitten oli luoksetulo harjoitusta. Pomo laittoi pitkän narun ja mä sain juosta äipän perään melkein vapaana. Ja nyt se miksi pomo on niin mukava. Sillä on ihania leluja. Paljon parempia kuin kotona. Pomo lainasi mulle sellaista vetolelua. Ensin pomo piti mua paikallaan ja äippä meni kauas sen lelun kanssa. Mä jo pelkäsin, että se menee niin kauas, etten enää saa sitä lelua ollenkaan... Sitten mä sain juosta äipän luokse ja sain lelun ja kun äippä lähti käveleen poispäin niin mä vein sille tietenkin lelun, että se leikkis mun kanssa.
Tässä vielä samaa harjoitusta. Mua ei oikein treenien alussa huvitanu mikään ja äippä mulle jo vähän hermostu. Mutta nämä loppujutut sujuikin hienosti. Lopuksi harjoiteltiin vielä maahan menoa. Äippä on opettanut mua vähän väärin, eka istumaan ja sitten maahan. Pomo sano että parempi tapa on mennä maahan suoraan seisomasta. No annettakoon se äipälle anteeksi. Lupaan opetella myös tämän.
Laitan tähän vielä pari kuvaa iltalenkiltä. Äippä halus välttämättä pukea mulle Nessan vanhan heijastinliivin. Aluksi mä olin sitä mieltä, että tälläset liivit on ihan sanonko mistä, mutta kun äippä sai mut sitten vakuuttuneeksi, että tää on hyvä juttu, niin eipä tuo nyt paljon haittaakkaan. On tässä meidän edessä katuvaloja tossa tiellä, mutta ne on täällä perämettässä niin harvakseltaan, että on tälläiset liivit ihan hyvä kapistus, että osaa autot sitten väistää mua.
Meidän tiehen maalattiin uudet viivat. Me saatiin oikein tälläiset erikoisviivat. Liekö jotain uusia EU-juttuja. Luulisi tälläisen kuviointiviivojen tekemisen olevan paljon kalliimpaa kuin niitten tavallisten.
Muuten meillä menee hyvin. Äippä on musta ylpeä kun olen niin fiksuksi tullut ja rauhoittunutkin. Se sanoo, ettei välillä uskonut, että mustakin voi isompana tulla fiksu koira. Nyt kun on toi pentukoulu niin olen löytänyt itsestäni ihan neron ominaisuuksia toisinaan. Me treenataan kaikkea ihan tuossa lenkkeilyn ohessa ja se on ihan mukavaa.
Kasvattajan kanssa ilmottauduttiin ekaan näyttelyynkin. Se on marraskuun alussa Lahdessa. Äippä huolehtii kovasti osaako se esittää mua ja seisonko ja näytänkö hampaita oikealla tavalla. Niitä ei kuulemma saa näyttää niin, että tuomarin käsi jää väliin. Äipällä on yksi tuttu (ja on se munkin kaveri) joka on kokenut näyttelykonkari ja se lupas pitää meille oppitunnin huomenna. Se uhkasi ottaa mukaan oman afgaaninsa, joka voi mulle näyttää mitä pitää tehdä.
Koirapuistossa ollaan käyty pari kertaa viikossa. Toisinaan on mukavia koiria ja toisinaan ei niin mukavia. Jotkut on liian villejä tai komentelevia, mutta suurin osa ihan jees-kavereita.
Vielä mä haluaisin ison nuolaisun antaa tuolle pentukoulun Pomolle! On tosi mukavaa tulla pentukouluun ja oppia kaikkea uutta. Kyllä me meinataan varmasti vielä pentukoulunkin jälkeen jotain treenejä tehdä.
Kommentit