No nyt päästiin Pirkkahallilta kotiin. Mentiin ajoissa tarkoituksella, että koira kerkeisi rauhoittua ja kaikki meni hienosti. yksi tanskandoggi yritti hyökätä kurkkuun, mutta onneksi sillä oli kuonokoppa. Koirien ulkoilutusalue oli surkean pieni ja koska se oli samalla tupakointipaikka niin siellä olikin tosi mukava yrittää saada koiraa pissimään. Käytävillä mahtui liikkumaan ok, tilaa nyt ei tietenkään koskaan ole tarpeeksi.

Ronja löysi uuden ystävän, helsinkiläisen neitosen jonka kanssa synkkas heti. (ilmoita omistaja nimi, niin saadaan tähän...mulla on niin huono muisti)

 

Odottelu sujui ihan mukavasti. Ihmeen rauhallisena Ronjakin jaksoi odotella. Tietenkin tuollaisissa koiranäyttelyissä vähän harmittaa se, että siellä on paljon koiria, jotka eivät siedä toisia lähellään. ja kun lähekkäin on pakko olla niin pitää olla skarppina ettei oma koira, joka ei murise edes puolustautuakseen, työnnä nokkaansa liian lähelle tälläisiä hermostuneita kavereita. Meidän Ronjalla kun ei ole pätkääkään tappelunhalua, mistä olen ihan äärettömän ylpeä.

Urosten jälkeen tulikin nuoret nartut ja me oltiin heti sisko-Reinan perässä. Ensin seistiin rivissä. Mulle oli yllätys, ettei ympyrää juostu lainkaan. Tai sitten mä olin niin sekasin, etten huomannu, ei me kyllä juostu. Sitten tuli meidän vuoro ja mentiin lähemmäs tuomaria. Hampaat Ronja näytti aika hyvin, siihen verrattuna mitä odotin. Antoi kokeilla ja koplata selän ja kaikki. Ei väistellyt eikä istunut.

Sitten juostiin suora. Suoralle joku oli pudottanut makupalan. Näkyy muuten kuvassa. Ja Ronjan oli tietenkin pakko yrittää napata se, koska sen mielestä kaikki ruoka on syötävä ja mitään ei saa jättää. Suora oli lyhyt ja toiseen suuntaan juoksu menikin makupalaa haistellessa.

Takaisin tuomarinpöydän ääreen ja sitten taas seistiin. Siihen nähden, millainen elohopea Ronja on ollut, seisominen meni hienosti. Takajalatkaan ei ollut niin mahan alla, että mielestäni olisi näyttänyt kamalasti takakorkealta.

Häntäkin oli hienosti alhaalla eikä koipien välissä. Tuomaripöydän vasemmassa laidassa näkyvällä sinipaitaisella tädillä oli punaiset nauhat kädessä ja kerkesin jo ajatella, että jospa saataisiin punainen, mutta sitten tuomari pyysi meitä juoksemaan uudestaan suoran.

Ronja juoksi hienosti. Mielestäni hienommin kuin ekan suoran.

No kun palattiin tuomaripöydän viereen niin siinä kävi, että täti laittoi tuomarin käskystä punaiset nauhat pöydälle ja antoi meille sinisen.

Arvostelu on alustavasti käännetty, laitan sen tuonne sivuosioon, näyttelyt kohtaan myöhemmin. Mitään ihmeellisiä kehuja siinä ei ole, päinvastoin vikaa löytyi.

Kummallinen se on tämä näyttelymaailma. Taitaa olla niin, että vain elämänkokemus opettaa mille tuomarille millaisenkin koiran kanssa kannattaa mennä saadakseen  punaisen nauhan. Katsotaan nyt vielä jokunen näyttely ja sitten lopetetaan tämä leikki jos kukaan ei tykkää. No eihän niitä punasia toki voi kaikille antaa, mutta pikaisesti kun tuota arvostelua katsottiin, niin taitaa siinä olla sellaisiakin kohtia, mitkä ei oikeasti pidä paikkaansa. Kotona tutkailin muunmuassa tuota "erittäin takakorkea" kohtaa. Jos painan takapuolen karvat alas kädellä niin takapuoli ei ole säkää korkeammalla. Jos se silloin on erittäin takakorkea niin sitten asia on OK, sitten se on takakorkea.

Jos arvostelu on muulla kielellä kuin suomeksi, olisi tietenkin suotavaa, että käsiala olisi sellaista, ettei tarvitsisi alkaa arvailemaan mitä kirjaimia siinä on. olisi ainakin suomentaminen helpompaa.

Loppukaneetti: Oli mukava kuitenkin käydä. Paikalla oli hienoja leijonoita ja muitakin koiria. Ja mukavia ihmisiä myös. Kiitokset myös Maritalle ja treenikavereille kannustuksesta. Vähän harmittaa että Reiskaa ei ehditty nähdä. Ja oikeasti olen kuitenkin hemmetin ylpeä tuosta tytöstä vaikkei siitä yksikään tuomari maailmassa tykkäisi.