Aamulla anivarhain kulki koira ihmisensä kanssa pitkin kylätien reunaa kohti vanhaa sorakuoppaa. Aurinko oli juuri noussut ja lämmitti kulkijoiden selkää. Pohjoistuuli yritti pistää sille kampoihin, mutta lannistui lopulta. Pellon takana kiekui kukko aamukiekujaan.
Parivaljakko kulki yhdessä kunnes saapuivat sorakuopalle. Silloin koira päästettiin irti puuhastelemaan omia juttujaan. Se haisteli maata ja huomasi siellä paljon kevään tuoksuja. Niissä riittikin nuuhkutettavaa.
Paljon löytyikin kevään merkkejä sulaneesta maasta. Monet vain niin kovin pieniä, että jos ei ole tarkkana ei niitä edes huomaa...
Koiran ihminen ei ole koskaan ollut kissa ihmisiä. Ei se kissoja vihannutkaan ole, muttei ole tuntenut niihin sellaista vetoa kuin koiriin. Nämä kissat joita parivaljakko sorakuopalla kohtasi, oli kuitenkin niin suloisia, että ne päätettiin taltioida kameralle.
Loppumatkasta kuljettiin vielä pientä hiekkatietä läpi metsän. Metsä on niin synkkä, että sieltä löytyi vielä luntakin tienposkista. Koira oli onnellinen kun pääsi makaamaan viimeisiin lumiläntteihin ja järsimään niistä paloja hampaillaan...
Kommentit