Mun elämästä ei meinaa oikein tulla mitään. Meidän perheen isi on hukkunut ja lapset kanssa. Ne on ollu tosi kauan poissa. Pari päivää meni alussa, että mä ajattelin että ne on jollain kaverillaan ja isi töissä, mutta sitten alkoi mulla hälytyskellot soida kun niitä ei kuulunukkaan.

Mä istuskelen tossa ikkunan vieressä ja katselen tielle joko niitä näkyis, muttei näy. Sitten mun pitää vähän itkeä ja vinkuakkin. Äippä huolestui että mua sattuu johonkin, muttei satu. Mä ole vaan huolissaan. Sitten mä tungen äipän syliin ja kainaloon ja vikisen. Äippäkään ei tee asian eteen mitään. Sanoo vaan että kyllä ne kohta tulee ja mä juoksen ikkunaan ja katon niin ei tuu. Kuinka pitkä aika noilla ihmisillä se kohta oikein on? Loputon?

Äippä sano, että on tosi ylpeä musta kun olen kuitenkin syönyt hyvin vaikka olenkin niin ikävissään. Onhan se ottanut mut aina iltaisin mukaan jos sille on tullut työkeikkoja ja mä olen siitä ilonen. Lisäksi me on käyty viikolla kaksi kertaa bh-treeneissä ja tehty jälkiäki. Ja eilen oli Reiskakin meillä leikkimässä. Tänään tehtiin oikein erikoispitkäjälki pellolle, siitä äippä kirjotti enemmän tuonne jälkipäiväkirjaan.

Mutta heti kun toiminta loppuu ja mun pitäis olla vaikka tossa aitauksessa niin mua alkaa itkettään. Äippä sanoo, ettei ole enää kun kaks yötä niin ne tulee, mutta saa nähdä puhuuko palturia, kun se kohtakin on niin pitkä.