Kaksi vuotta sitten näihin aikoihinhan saimme tiedon, että leollamme Nessalla on nisäkasvaimia. Emme vieneet koiraa leikkaukseen, koska mitään takeita paremmasta tai pidemmästä elämästä ei ollut. Päätös oli tavallaan helppo, olimme päättäneet antaa koiralle hyvän eläkekodin ja siksi näin, ei lisää kärsimyksiä enää.

Nessahan sai sitten koko syksyn ja talven t-lusikallisen ruusunmarjajauhetta c-vitamiinina sekä yhden puristetun valkosipulinkynnen antibioottina joka päivä ruuan seassa. Yksi kasvaimista kasvoi nyrkin kokoiseksi, muttei oikeastaan vaivannut kivuilla. Nisäkasvaimet yleensä ovat kivuttomia, elleivät tulehdu.

Nessa eli puoli vuotta, eli kevääseen ja lopetettiin sitten luusyövän kalvaessa takajalkaa. Se miksi nyt haluan asiaa muistella on yhteensattumat.

Sain postia eräältä Riikalta jota en tunneennestään. Hänellä on Ronja-niminen leonberg, jolla on nyt myös todettu nisäkasvaimia. Olemme nyt vaihtaneet ajatuksia sähköpostilla asiasta. Pahinta mitä voi olla on odottaa tavallaan yksin koiran elämän loppumista. Vaikka olisi perhe tukena niin sitä kaipaa silti sellaista, että voi jutella asiasta jo saman kokeneen kanssa. Vaihtaa ajatuksia ja tarjota tukea, on vähintä mitä koiraihmiset voivat toisilleen tehdä.

Tässä ensin yksi Riikan lähettämä kuva hurmaavasta Ronjasta.

1250312487_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja sitten muistojen vuoksi vielä aika lailla näihin aikoihin kaksi vuotta sitten otettu kuva meidän Nessasta.

1250312509_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Paljon terveitä päiviä Ronjalle ja voimia tulevaan samoin kuin kaikille muillekkin, jotka joutuvat koiran terveyden kanssa pohtimaan ratkaisuja ja tulevaa elämää.

Suurinta rakkautta on päästää irti silloin kun ei ole liian myöhäistä.

Katja