Puolitoistavuotis onnittelut sisaruksille! Ronjakin on tänään siis yks ja puoli vuotta vanha. Toista juoksua pukkaa varmaan kohta. Kokoajan pitäs olla tekemistä ja ravata kuistilta sisälle ja taas kuistille ja ulos ja sisälle. Ruokahalu on suunnaton. Vaikka antaisin kuinka paljon, niin kiertelee silti nuolemassa keittiön lattioita, kuin ei olis koskaan saanu ruuan muruakaan. Pihalla nuuhkii ilmaa ja haistaa kilometrin päästä jonkun toisen koiran. Kaikki maassa olevat jäljet on myös ihan älyttömän kiinnostavia. Sisällä istuskelee haaveilemassa sulhosta ikkunan edessä. Voi noita naisia... :)

Tänään käytiin valoisan aikaan metsässä. Mun kunto on semmonen, että kylmässä ilmassa alkaa yskittään niin en sitten viitsinyt kiivetä tuonne harjulle, vaan mentiin tuollaista pientä soratietä hiekkamontulle päin. Siellä matkalla on vanha hiekkamonttu, pikkuinen aukea, jonne poikettiin ja päästin koiran juoksemaan. Sillä on ollut vähän vaikeuksia kuunnella mua - johtuneeko sitten tulevasta juoksusta vai siitä että mulla on ääni edelleen kadoksissa, vai molemmista, mutta joka tapauksessa olen pitänyt irti sitä nyt vähän vähemmän.

Ronja löysikin sorakuopalta mielenkiintoista tutkittavaa. Ronjan mielestä se oli oikea aarreaitta. Siellä oli rojua jos jonkinlaista, lasten pyöränistuinta ja tyynyjä ja tikkatauluja. Kuka lie muuttanut joskus sinne, mutta talven tullen hylännyt asumuksensa. Aika kaameaa, että joku viitsii raijata tavaroita metsään, kun ihan vieressä koulun kentän reunalla olisi sellainen aluejätepiste.

Ronjalla on alkanut karvanlähtö oikien kunnolla. Nyt kun olen ollut kipeä pitkään, en ole jaksanut harjaillakkaan sitä paljoa. Pitäisi kyllä. Korvan takana on taas takku. Aika jännä kun Ronja oli pentu niin sitä mielenkiinnolla odotti, että minkä värinen siitä nyt sitten aikuisena tulee. Punainen tuli. Sitä kuvitteli, että väri on kutakuinkin lopullinen, mutta nyt kun talvikarva on alkanut kasvaa, niin yllättäin huomaankin, että rinnuksiin on muodostunut hauska kolmionmallinen suuri läikkä tummia karvoja. Samoin jalkojen sisäpuolelle. Jospa tämä onkin sellanen kameleontti-koira joka yllättää meidät joka vuosi uudella värityksellään.

Katsokaas muuten meidän kiviä! Näitä täällä on vaikka kuinka. Lienee jotain kasvustoa, joka tuossa kivien päällä kasvaa ja saa kivet näyttämään kuin punaiseksi maalatulta. Ensimmäisen kerran kun näitä täällä näin, ajattelinkin, että joku on ne maalannut, mutta sitten niitä löytyi metsästä lisää ja lisää eri paikoista. Tuskin täälläkään niin hullua ihmistä liikkuu...

Treenit ovat jääneet harmittavan vähille sairastelun takia. Nyt on jo kolme viikkoa kun ei olla käyty missään. Ja nyt vielä kun / jos juoksut pukkaa päälle niin ei käydäkkään. Eilan temppukirja odottaa hyllyssä parempia fiiliksiä. Töissä olen ollut jo, mutta aina kun kotiin tulee, niin mieletön väsymys pukkaa päälle. Pikkuhiljaa parempaan onneksi kuitenkin. Ystävämme Marita pyysi meitä mukaan joulukuun alussa eräisiin myyjäisiin. Sinne tarvittaisiin halikoiria lapsille. Lupauduttiin Ronjan kanssa mukaan. Vaikka se nyt aikuiseksi tultuaan on alkanutkin vältellä vieraitten aikuisten ihmisten turhanpäiväisiä rapsutuksia, on se aina lapsista tykännyt. Katsellaan sitä sitten lähempänä.