Lumet on sulanu (kuva on siis huijausta) ja mua yököttää toi kuravelli, mitä mun aitauksessa on. PÖH. Ei mua pienenä yököttäny, mutta nyt mä olen tajunnu, ettei hienot leidit tykkää kuravellistä, ainakaan tällä viikolla.

Mä en ole kyllä koskaan tykänny suihkuttamisestakaan enkä pesemisestäkään. Mistähän mä oon tykänny? Usein on äippä saanu raahata 60kg löysää koiraa sisäeteisestä vessan kautta kylppäriin niin, että on matot rullantunu.

Mutta nyt mä olen muuttanut mieleni, sekä kuravellin, että pesemisen suhteen. Ihan vaan yhtäkkiä NAPS - näin se meiltä blondeilta käy. Nyt kun me tullaan sisälle niin äippä sanoo että pesulle ja ohjaa mua ihan pikkusen kaulapannasta niin mä kävelen ite vessan läpi kylppäriin ja jään sinne seisomaan kun äippä sanoo paikka tai seiso. Sitten äippä suihkuttelee mun jalat ja mahanalusen. Mä olen pikkusen kuitenkin varuillani, jos vaikka tulis sellanen olo, että tarttis päästä livahtamaan pois. Ei se niin kamalaa ole. Sitten vähän kuivataan pyyhkeellä ja sitten päästään olkkariin kuivattelemaan.

Äipän mielestä mä olen ollut oikein fiksuna. Välillä kuulemma niinkin rauhallinen, että se epäilee aina välillä olenko kipeä. No mulla on vaan pikkusen ailahtelevia aatoksia, koska olen nainen. Välillä sitä on kiva olla vähän omissa oloissaankin.

*************************************************************

Tiistaina meillä oli treenit Teivon parkkiksella. Siellähän on tiistaisin ravitkin, mutta me mahdutaan hyvin sinne toiseen päähän, kun ainakaan näin talviaikaan siellä ei niin kamalasti käy ihmisiä, että autoja sinne saakka ajettais.

Koska äippä on päättänyt ilmoittaa mut kahteen näyttelyyn ensi vuoden puolella niin me harjoiteltiin sitten vähän myös sellaista näyttelymeininkiä. Äippä toitotti kaikille, että mä en osaa kun peitsata kun juostaan, mutta mä sitten päätin näyttää äipälle, että osaan mä ja me vedettiin useaan otteeseen monta kierrosta rinkulaa "juostaan" käskyllä ihan hienoa ravia (oltiinhan me sentään raviradan parkkiksella ja mitä ne ihmiset olis sanonu jos en olis ravata osannu). Sitten mä myös seisoin ihan kohtalaisesti äipän mielestä - mun mielestä täydellisesti ja lopuksi Marita-täti kattoi mun hampaat ja mä näytin sille ne kaikki.

Koska talviaikaan meidänkin treeniporukalla on kovasti aina jollain kiirettä ja menoa, eikä ajat tahdo passata yksiin, niin me päätettiin nyt treenata sitten vaan kerran viikossa. Kattellaan jos sitten käydään ihan vaan kävelyllä tuossa ihmisten ilmoilla jollain porukalla toisena päivänä niin ei elämä käy liian tylsäksi.

***********************************************************

Tiistaiaamuna täällä lähellä oli hukkunut aamulenkillä Kengu-kelpie. Me toivottiin äipän kanssa parasta ja seurattiin Ylöjärven koirakerhon foorumilta etsintöjen etenemistä, mutta eilen sitten Kengu oli löytynyt kuolleena. Se oli jäänyt junan alle. Voi että meille tuli äipän kanssa paha olo ja mua alko pikkasen pelottaa nuo omatkin reissut. Mä en kyllä ole kun kerran sen peuran perään lähtenyt, mutta pitää nyt harkita uudestaan lähdenkö jos vastaava tilaisuus vielä tulee.

Paljon kai sitä koiria karkaa ja onneksi taitaa suuri osa löytyäkkin. Äippä kertoi semmosesta jutusta, joka tapahtui silloin kun mä en ollut vielä syntynytkään. Täällä meillä asusteli sellainen toinen Nessa-leo. Äippä ja iskä oli joutuneet käymään yöllä töissä ja nähneet tuossa Vaasan tiellä juoksentelevan semmoisen pienen mustan spanielin näköisen otuksen. Ne oli napanneet sen autoon ja vieneet kotiin. Äippä muisti, että pari viikkoa aiemmin oli läheisestä talosta karannut joku pieni ja musta koira. Koska äippä ei tuntenut niitä asukkaita, eikä ollut koskaan sitä koiraa livenä nähnyt, niin se ajatteli tietenkin heti, että se on niitten koira. Ja niin äippä oli marssinut pimpottamaan keskellä yötä niitten ovikelloa (olipa hullu). No ei se sitten ollut niitten koira, se oli jo löytynyt. Vähänkö mua olis nolottanu, jos olisin ollu äippä. Mutta se vaan väitti, että jos sen oma koira olis löytyny, niin kyllä se haluais sen ottaa kotiin takaisin vastaan vaikka keskellä yötä... ja onhan se ihana ajatus. No koska meidän Nessa-koira ei oikein voinut sietää toisia tyttökoiria, niin äippä ei voinut viedä koiraa kotiinkaan. Meillä oli silloin vielä käytössä ulkosauna ja koska oli lämmin yö niin äippä raahas sinne saunalle sille koiralle peittoja ja vettä ja ruokaa. Se oli tosi nälkäinen ja äippä oli ajatellu, että se on varmaan ollut kauan reissussa. Aamulla äippä soitti poliisille ja sieltä kautta sitten lopulta löytyikin koiran omistaja. Se oli tuosta 5km päästä karannut edellisenä iltana. Olihan silläkin seikkailu, mutta onneksi se päättyi onnellisesti. Omistaja tuli hakemaan sen heti aamulla sitten.

Sitä me ollaan äipän kanssa ihmetelty, kun täällä meilläkin päin on pyörinyt muutamana päivänä isokokoinen ajokoira, että miten ne ei sitten jää autojen ja junien alle. Vai eikö me olla vain kuultu? Se ajokoirakin juoksi tuossa ristiin rastiin tien ylitse ja tassuista jäi veriset jäljet lumihankeen. Toivottavasti on kotiinsa löytänyt sekin.

****************************************************

Äippä on tullut hulluksi. Se pesi saunan ja kylppärin seinistä lattiaan. Hankasi oikein juuriharjalla. Nyt se aikoo siirtyä keittiöön. Ei silläkään kai kovin hyvin mene. Onneksi me käytiin aamulla yli tunnin lenkillä Ylöjärvellä kun äippä vei pojan kouluun myöhempään. Nyt mä voin vaan keskittyä nukkumaan päiväunia ja olemaan kaunis.

Ai niin - mun pitäs kuulemma laihduttaa vähän niihin näyttelyihin. No mä alotin sitten heti ja on vieläkin tuossa kipossa eiliset ruuat (poronjauhelihaa sun muuta). Ja nyt äippä on vihanen kun sanoo, että menee kalliit lihat hukkaan - no sille ei kanssa tunnu välillä mikään kelpaavan. Pöhkö.

***************************************************

Ai niin - me lisättiin tuonne sivuihin (vasemmalla) sellainen sivu, jossa on kuvia meidän äipän ja iskän entisistä koirista.