No nyt mä jo kykenen kirjoittamaan mun vankilareissusta. Toipuminen ottaa koville, mutta pikkuhiljaa palaudutaan arkeen. Äippä päätti omavaltaisesti, että en ole sovelias lähtemään ihmisten mukana Norjaan matkailuautolla. Väitti ettei mulla ole muka niitä jotain raivotautivasta-aineita, mutta epäilen, että se oli vain tekosyy päästä musta eroon. Äippä vei mut vankilaan, jota se itse kutsui koirahoitolaksi. No kun me mentiin sinne sunnuntai-iltana, mä olin ihan ihmeissäni siinä pihalla. Kaikkialta kuului koiran haukuntaa, mutta koiria ei näkyny missään. Yritin tähyillä rakennuksen taakse, mutten nähnyt mitään. Ihmiset tuli ja meni ja ne joko vei koiria sisälle tai toi ulos ja otti autoonsa. Me odotettiin kun meidän vuoro ei vielä ollut.

Vihdoin talosta tuli tosi mukava täti. Se kysyi olenko Ronja ja mä vastasin sille että olen, nuolemalla sen naaman läpimäräksi. Se täti nähytti meille mistä mennään sisälle ja me mentiin. Täyteltiin jotain lappuja ja annettiin sille mun eväskassi. Sitten mentiin käytävälle, jossa ne koirat asui siellä vankilassa.Mä oon nähnyt telkkarista vankilan ja tiedän kyllä miltä se näyttää. Mun "selli" oli pikkuinen huone. Kaikki ne oli samanmoisia, ilman mitään mukavuuksia. Käytäväseinä oli verkkoseinää ja naapurin seinät levyä. Huoneen perällä oli ylös nostettava luukku, josta pääsi ulkotarhaan. Ulkotarhassa oli peukalonpään kokoista kiveä ja sivuseinät umpinaiset. päädyssä oli verkko. Katto oli myös ulkotarhassa. Mä kävin kattomassa ulkotarhan ja tulin takaisin luukusta sisälle. Testasin vaan, että mahtuuko siitä todellakin leonberg. Mahtui hyvin.

Sitten me mentiin takaisin ulos. Täti sanoi, että voisi lähteä mun kanssa samantien iltalenkille. Ja minä lähdin. Tässä vaiheessa tulin ehkä vähän huijatuksi, koska en ollenkaan tajunnut, että äippä oli häipynyt sillä aikaa ja mä jäin sinne vankilaan. No siellä mä sitten makailin ja mietin asioita. Aikaa oli.

Meni monta päivää ja yötä. Ei maistunut ruokakaan. Sitten eräänä päivänä mun sellin ovelle tuli nainen ja tyttö. Mä haistelin niitä varovasti ja jotenkin ne haisi tutulle. Mä käänsin katseen ylöspäin ja tajusin, että hei äippä on tullut takaisin. Mä olin luullut, että se on mut hyljännyt. Ihanaa- ei sitä riemua voi sanoin kuvailla. Me otettiin mun eväät mukaan ja lähdettiin kotiin. Kotipihassa mä en halunnut tulla autosta ulos. Ajattelin, että on varmempi olla siellä jos ne sattuu taas lähtemään johonkin niin olen ainakin varmasti mukana. Pari päivää meni nukkuessa ja aina kun auton takaluukku sattui olemaan auki, niin ponkaisin sinne kaiken varalta.

Äippä sanoo, että olen muuttunut gepardiksi. Toisaalta äippä sanoo myös, että ehkä se on vaan hyväksi mulle. Nyt olen vaan huilaillut ja vahtinut, ettei ihmiset häivy mihinkään. Talviturkkia on vieläkin jäljellä. Ihan vähän. Kamalan kuumaa on ollut. Kahtena päivänä olen nyt käynyt isin kanssa uimassa. Se yrittää houkutella mua aina sinne syvälle, mutten ole vielä uskaltanut mennä. En tajua ollenkaan, miten sinne muka voisi mennä keppiä hakemaan kun ei edes jalat yltä pohjaan. Eilen menin kyllä jo melkein liian syvälle.

Äippä ilmoitti mut kahteen näyttelyyn, Jyväskylään ja Seinäjoelle. Ne näyttelyt on loka- ja marraskuussa. Toivotaan ettei tule juoksuja silloin.