Eilen sain puhelinsoiton ystävältäni. Hän pyysi minua mukaansa viemään koiransa viimeiselle matkalle. Lähdin hänen seurakseen ja tuekseen. Ennen lähtöämme tein hänelle pienen taulun johon laitoin koiran kuvan ja pienen runon. Luopuminen koirasta on aina kovin vaikeaa ja koskettavaa vaikkei se olisi edes oma koira.

Elämä on täynnä päätöksiä
joista osa on kovin raskaita.
Läpi sumuisen surun kun katsot
voit nähdä tehneesi oikein.
Ja oikeaan aikaan.
 
Sulje nyt silmäsi.
Näet ylvään ja komean koiran
juoksevan hiekkadyynien reunaa.
Se tuntee tuulen turkissaan
ja hiekka silittää sen tassuja.
Vapaana, huolia vailla
se vaeltaa kanssa koiraystävien,
ikuisesti onnellisena.

Saapuessaan laumansa kanssa rantaan,
se pysähtyy ja hengittää syvään.
Sen katse kulkee kauas
meren taakse saakka.
Ja suupielet nousevat hymyyn.
Se tietää että sinulla on kaikki hyvin
vaikka olet kovin surullinen.
Se pyytää muistelemaan niitä hyviä hetkiä
jolloin se käpertyi jalkojesi juuren
ja nautti yhdessäolosta.

Ystäväni - kaikki on nyt hyvin.