Äippä on ollut flunssassa koko viikon. Välillä se on vaan laiskana nukkua torsottanu sohvalla koko päivän ja välillä ollaan käyty pienellä lenkillä. Oltiin me perjantaina raviradan parkkiksella treenaamassa BH-juttujakin. Otettiin ihan pieniä pätkiä seuraamista ja liikkeestä istumista, seisomista ja maahan menoa. Kaikki sujui ihan hienosti. Muita ei treeneihin ehksynytkään paitsi Rasmus ja me otettiin pieni leikkituokio sitten lopuksi, että saatiin loputkin energiat purettua. Kun oltiin jo lähdössä niin Jesse ja Arttukin tuli Maritan kyydillä meitä vielä moikkaamaan.

Eilen äipästä alkoi kuulua kummallisia ääniä. Kun mä istuskelin sen edessä ja katoin sitä silmiin niin äipästä kuului NAKS-NAKS ja samantien se tunki makupalan mun suuhun. Mä oli ihan, että mitä kummaa ja katoin uudestaan äippää ja sama toistui taas. Me tehtiin tätä sitten tovi ja äippä näytti, että sillä oli kädessä ihan uusi ja punainen naksutin. Äippä aikoo aloittaa mulle naksutinkoulutuksen. Mihinkään naksutinkurssille ei olla menossa, vaan aiotaan treenata nyt ihan ominpäin. Äippä toivoo, että naksuttimen avulla se saisi mut seuraamaankin vähän reippaammin. Nyt homma menee niin, että kun äippä sanoo seuraa - niin mä seuraan ja sitten äippä palkkaa mut makupalalla (tai joskus lelullakin) ja sitten kun mä mussutan sitä pienenpientä makupalaa niin mä unohdan, että seuraaminen jatkuu vielä. Äippä haaveilee, että jos mä tajuan naksun palkaksi niin se saa mut kulkemaan aina seuraamispätkän loppuun saakka välillä naksauttelemalla ja antaa lopussa sitten vasta makupalapalkan. Mua ainakin kiinnostaa kovasti tuo naksuttelu.

Ja koska mulla on ollut tylsää, niin äippä yrittää opettaa mulle ihan päättömiä temppuja välillä. Idea orava-temppuun lähti siitä, kun mua on kielletty hyppimästä vasten kun ihmiset tulee kotiin. Sitten kun mun tekis kovasti mieli hyppiä ja yritän pidättellä itseäni, niin yritän sitten ihan vähän vaan nousta maasta ja haron etutassuilla ilmaa istuen kuitenkin maassa. Mä olen ajatellut, että se ei ole niin paha kuin hyppiminen. Äipän mielestä mä näytän silloin oravalta ja niinpä se alkoikin opettaa mua nousemaan istumaan etutassut ilmassa niinkuin orava. Se laittaa käsivarren mun eteen ja sanoo orava. Silloin mä nousen niin, että otan etutassuilla sen käsivarresta tukea ja saan palkan. Ehkäpä me saadaan kuvakin joskus siitä otettua. Äippä arvelee, että mun tasapaino kehittyy kyllä niin, että pystyn jossain vaiheessa olemaan hetken orava-asennossa ilman äipän kättäkin. Kai se kohta syöttää mulle käpyjäkin.

Tänään me oltiin aamulla kävelyllä. Aurinko paistoi ja taivaalla ei juurikaan ollut pilviä. Pellolla näkyi vähän sumua ja äippää harmitti kun oltiin pikkuisen myöhästytty, että oltais saatu sumukuvia. Mentiin sorakuopalle nuuhkuttaan. Ilma oli ekaa kertaa niin kylmä, että hengitys näkyi. Äipällä paleli sormia. Äippä on odottanut kovasti ruskaa - mitä nyt näillä leveysasteilla voi edes tullakkaan - mutta kuitenkin. Tänään huomattiin, että kyllä se luonto on oman värinsä jo saanut.

Yhtäkkiä tapahtui sellainen outo juttu, että aurinko hävisi ja taivas täyttyi sumusta. Tuullut ei pätkääkään ja me ei tajuta vieläkään, miten ilma muuttui vartissa niin kummalliseksi. Verratkaapa kahta alempana olevaa kuvaa. Niiden ottamisen välillä on aikaa tosiaan se 15 minuuttia.

Matkalla me ihasteltiin vielä pienen "eläimen" mahtavia aikaansaannoksia. Varsinaisia taideteoksia.