Eilen ajattelin käyttää poikaa yhden päivän retkellä, että pääsee mereen uimaan.Meri on meille lähellä sydäntä vaikka täällä sisämaassa asutaan. Meren läheisyydessä ilmakin tuoksuu erilaiselle.
Ronja lähti tietenkin meidän mukaan. Lähdettiin aamulla aikaisin jolloin oli vielä vilpoista ajaa.
Perillä oltiin siihen aikaan, ettei rannalla vielä uimareita ollut.

Eihän me toki virallisella uimarannalla oltu, vaan tuolla kun riittää sitä hiekkarantaa kilometritolkulla sen uimarannankin jälkeen. Hoitamattomalla rannalla saa jokamiehen oikeuksien mukaan kävellä myös koiran kanssa. Vapaana saa pitää jos koira on välittömästi kytkettävissä. Jätökset pitää kerätä. No rannalla ei ollut ketään - noin kilometriin kumpaankin suuntaan, joten päästin koiran irti. Aika hienosti se on oppinut, että kun huudetaan "TÄNNE" pitää tulla äipän luokse niin saa namia. Sehän ei kovin innostunut ollut tuosta edellisestä uimareissusta, tai vedestä ylipäätään ja ajattelin (älä ikinä ajattele tai luulottele itsellesi mitään koskien koiran tekemisiä) että tuskin se tuonne veteen edes menee (olin ihan satavarma) kun sitä näytti kiinnostavan enemmän rantahiekka, jolle nousuvesi oli kerännyt simpukankuoria ja muuta roinaa. No ajatukseni ei mennyt ihan nappiin. Ronja säntäsi veteen heti irti päästyään, pojan perässä, joka jo siellä kahlaili. Riemulle ei meinannut tulla loppua. Siellä juostiin kuin päätön kana. Oli se vaan niin ihanaa kun oli tasainen alusta.

Hetken päästä jo kuuli "TÄNNE"-huutonikin ja tuli luokse. Laitoin sen kiinni ihan vaan sen takia, ettei turhaan suolaisessa vedessä äkkiseltään liikaa lotraisi ja kuivuisi kunnolla. Poika kahlaili vedessä ja käveltiin aikamoinen pätkä rantaa kauemmas. Uimareita ei vieläkään juuri ollut siellä virallisen rannan päässä. Sitten meitä lähestyi juosten musta hahmo. Lenkkeilijä korvalaput päässään. Mies. Ronja jähmettyi paikalleen ja katseli miestä. Siirryimme hieman sivummalle. Kun mies alkoi olla lähellä ohittaakseen meidän alkoi Ronja murista ja haukkua. Eikä se senttiäkään miestä kohden hyökkinyt kun oli narussa kiinni. Mies huusi "SAA**NA PER**LE, EI TÄÄ OLE MIKÄÄN KOIRARANTA!" . Jaa no onkos tämä sitten hevosranta? huusin perään, sillä ranta on täynnä hevosen jälkiä ja kakkia kanssa. Musta on upeeta, että jossain on paikkoja jossa hevosella voi ratsastaa merenrannalla tasaisella hiekalla, mutta en ole koskaan nähnyt ratsastajan keräävän hevosen läjiä pois rannalta. Itse kerään kyllä aina koiruuden kakit, jos ovat vähääkään sellaisessa paikassa , missä joku voi vaikka päälle kävellä. No ihan paska olohan tuollaisista tyypeistä tulee heti. Vastaan tuli vielä kaksi paikallista naista kahden koiran kanssa. He ketoivat, että tässä kohdin koiraa saa käyttää, ei ole yleinen uimaranta enää lähelläkään. On olemassa ihmisiä, jotka  vihaavat koiria yli kaiken vain siksi, että ne ovat koiria. Niille kait ei mitään mahda. Pitää vaan sopeutua ja pitää puolensa. Olisin ymmärtänyt tuon raivonpurkauksen, jos Ronja olisi ollut irti ja juossut perään. Ei tuo kuitenkaan niin suuri ja raivokas peto ole, että osakseen tarvitsee tuollaista rääkymistä.

Kotiin takaisin päästyämme ilta sujui normaalin rytmin mukaan. Koira on selvästi rauhoittunut ja pureminen vähentynyt. Välillä vielä innostuu, mutta pääasiassa se pureminen on sellaista näykkimistä, että just hampaat ihoa hipaisee tai kuonolla tökätään muttei oteta kiinni. Eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Saattaa jopa hypätä sohvalle viereen ja laittaa kuonon syliin ja odottaa rapsutuksia. Ennen sohvalle hyppääminen tarkoitti sitä, että siten alkoi pureminen.

1774079.jpg
Nyt mennään eikä meinata.

1774081.jpg
Saan kiinni - saan kiinni - ompas hidasta juosta täällä vedessä...

1774083.jpg
Lähellä rantaa pääseekin paljon nopeampaa.... varokaa karhu tulee!

1774085.jpg
Meri on suurempi kuin luulin, sanoi Ronja hymyhuulin.
(Edu Kettusen sanoja lainatakseni)

1774087.jpg
Vielä yksi poseerauskuva. Märkä, väsynyt mutta tyytyväinen koiranpentu.