Tänään lähdettiin retkelle kansallispuistoon. Mukaan lähti mies, minä ja Ronja sekä "omalla kyydillään" tuli tyttäremme Lotta poikaystävänsä kanssa. Aurinko paistoi, mutta kylmä oli. Kun parkkeerasimme autot parkkipaikalle tuli vartin verran vähän räntääkin. Koska kaikki olivat syöneet vain aamupalaa, päätimme leiriytyä heti alkajaisiksi nuotiopaikalle ja syödä.

Ronja oli vapaana, mutta sitä kiellettiin tulemasta penkkien sisäpuolelle nuotion (ja ruokien) lähelle. Ronjan mielestä on ihan OK jos on penkin alla.

Koska hiilloksen odottaminen oli pitkästyttävää, otti neiti pieniä spurtteja lähimaastossa. Kuvaaja ei oikein pysynyt vauhdissa mukana, koska nuotiopaikalla oli kuitenkin niin vähän valoa, että kamera halusi välttämättä käyttää salamaa.

Olen ihan varma, että tuollainen suoilmasto aiheuttaa meidän neiti-suopursulle jotakin hallusinaatioita tai muita vinksahduksia päässä, sillä se käyttäytyy tuolla aina samanlailla. Saa hirveitä hepuleita ja juoksee kuin hullu. Ihan samoin kuin silloin kuin se sekoaa siitä hienosta hiekasta.

Pitihän Ronjan käydä laskemassa nuotiopaikan vieressä olevassa vajassa, montako polttopuuta on jäljellä. Ja taas kameranainen tarkensi väärin. Jokin oranssi siinä kuvassa kuitenkin viuhahtaa juuri oviaukosta ulos.

Koska makkarahiillos ei ollut vieläkään valmis, niin neiti suopursu teki tutkimusmatkan rantaan. Juu ei pelottanut laiturikaan vaikka vähän kallellaan koko kapistus olikin. päähän saakka käveli ja ihmetteli sitten, ettei jatkunut pitemmälle.

Neiti suopursu kääntyi takaisin - hienosti onnistui tippumatta kapealla laiturilla. Vähän ennen rantaa se kääntyi sivulle ja astui järveen. Ihan kuin se olisi ajatellut kävelevänsä veden päällä. Ja humpsis. Sinne se mulahti pää uppeluksiin.

Mitään kiirettä sillä ei näyttänyt olevan pois hyytävästä suovedestä. Siellä se lillutteli ihanissa suotuoksuissa keltaisten lehtien seassa nautinnollinen ilme naamallaan.

Vihdoin oli makkarahiillos valmis ja päästiin itse asiaan - syömiseen. Ronja sai kaikki maahantippuneet nakit ja sämpylät. Ruokailun ajaksi laitoin sen kiinni läheiseen pöytään. Siinä se oli kunnes toinen porukka retkeilijöitä istui juuri sen ainoan pöydän ääreen syömään eväitään. Jotta retkeilijöillekkin olisi jäänyt jotain syötävää katsoimme parhaaksi sitoa neiti suopursun toiselle puolelle nuotiopaikkaa puuhun.

Ruokailun jälkeen sammuttelimme nuotion ja lähdimme patikoimaan. Polun varressa oli hienoja paikkoja. Ensimmäisenä tiettenkin pitkospuut ja hiljaiset suolammet laitureineen.

(huomatkaa pakkomielteeni (?) kuvata niin, ettei itse kuvan pääkohde ole keskellä kuvaa...hauskasti sattuikin molemmat sitten olemaan samassa kohtaa peräkkäisissä kuvissa, sekä pitkospuut että laituri)

Seuraavassa neiti suopursu kuivattelee turkkiaan tuulessa kukkulan päällä.

Sitten koukkaistiin polulta tielle. Tie kulki lammastilan vierestä. Muistan ainakin, että joku kesä siellä oli lampaita. Ja nämä viimeiset kuvat ovat jotenkin sellaisia, että näistä tulee ihan mahdottoman hyvä mieli. Niiden myötä hyvää syksyä kaikille!

Ja kukaan ei varmaan muuten arvaa - mitä neiti suopursu teki kun päästiin kotiin? Se rojahti lattialle kello 17.00 ja vaipui sikeään tajuttomuustilaan, josta se heräsi illalla sen verran, että siirtyi sänkyynsä eteiseen ja jatkoi uniaan aamuun asti :)