Tänään aamulla äippä herätti tosi aikaisin ja pakkasi mut autoon. Ne jätti mut kohta pois kyydistä ja pentukoulun pomo (Marita) tuli mua vastaan. Mä pääsin niille hoitoon...jee! (seuraavat tekstit on Marita äipälle "muotoillut" - kiitos)


Alkuun oli vähän hässäkkää kun en tiennyt missä kohtaa se oma paikka laumassa on ja mikä on homman nimi. Jesse tuntui kivalta kun se vähän suostui leikkimäänkin, mutta Arttu-herra kyllä piti komentoa ja sitä piti vähän kunnioittaakin, ainakin aluksi. Se ihminen, joka oli mies, osasi myös murista aika pelottavasti, joten silloin piti kyllä niiden poikienkin totella kun se mies murisi sieltä sohvalta… Täytyy sanoa, että alkuun kyllä jänskätti ja hermostutti tosi paljon, että mitä ihmettä mä täällä teen kun ei ketään omia ihmisiäkään ole paikalla. Mutta sitten kun menin makaamaan niin mua siliteltiin ja ne kertoi, että ei ole mitään jännitettävää ja kaikki on hyvin ja että mä olen hoidossa siellä. Oli ihan kiva, kun se mies pitkillä vedoilla silitteli mua ja sanoi, että voin ihan rauhoittua...


Aamusta heti käytiin lenkillä. Siellä tulikin vähän tiukkoja paikkoja, kun en melkein osannut laskea, kuinka montaa koiraa tuli vastaan. No eka tuli semmoinen pieni räyhäävä terrieri, jonka emännällä ei ollut mitään otetta siihen. En minäkään sitten ihan coolina viitsinyt siinä olla ja olisin mennyt leikkimään, mutta Marita sanoi vaan, että "OHI" - "OHI" - ja sillä oli namskia ja lisäksi huomasin sen olevan tosi päättäväinen ja lisäksi tosi tiukka ote. Joten mentiin sitten ohi…. vaikka Marita kirosi sitä vastaantulevaa kun se keikutteli pitkällä flexillä paikalle - se on kuulemma ihmisistä tosi raivostuttavaa!  No - sitten tuli vastaan kaksi saksanpaimenkoiraa, mutta ne oli tosiaan komennossa ja minä kanssa taas lyheyllä kaulapantaotteella pääsin kuulemma ihan nätisti ohi. Sitten tuli vielä valkoinen paimenkoira, mutta me oltiin vähän kauempana kun mentiin semmosta polkua. Sain muuten koko matkan kehuja siitä, kuinka hienosti osaan kulkea hihnassa. Lisäksi oli semmoisia "Täällä" -harjoituksia eli kun käännyin ja menin, niin sain namskin. Samaa se äippäkin harrastaa.

Päivän aikana sitten en malttanut oikein mitään unia ottaa ja pojatkin pidin hereillä, mutta nuo hätä. Ihmiset sitten määräsi, että nyt loppui se patsastelu ja kaikille oma rauha. Jesse laitettiin Maritan nojatuolin viereen ja siihen pöytä eteen. Arttu pääsi makkarin sänkyyn ja minut sitten määrättiin myös "maa" eli maahan ja ensin yritinkin nukkua Maritan jaloissa, mutta sitten päätin mennä siihen kylmäeteiseen kun oli niin kumma ja ovi oli auki - ja olihan siinä viileämpää. Ehkä tunnin torkut siinä vetelin.

Sitten taas lähdettiin lenkille - olen kuulemma tosi hyvä hihnassa - ja niin olenkin! En mä viitsi noita ihmisiä vetää ja toiseksi, mulle on tää opetettu. Oli muuten aika kiva olla lenkillä vieraissa maisemissa - en ole ikinä saanut niin paljon "postia". Sitä oli ihan joka kuusenjuurella. Siitä oli kulkenut vaikka minkälaisia koiria…. mutta jos oikein osasin lukea, niin ei kyllä yhtään kunnon leonberginkoiraa!  Okei - tämän päivän jälkeen hovawartit ovat mun mielestä ehkä viidenneksi parhain rotu! Mun äippä saa kirjoittaa näistä lisää.

 

(ja äippä kirjoittaa lisää heti kun ehtii ja jaksaa)....