Tänään aamulla me herättiin tosi aikasin sunnuntai aamuksi. Äipä alko heti touhottaan. Putsas mun korvat ja suihkutti mun turkkiin sitä koiratäinestoainetta. Siinä vaiheessa mä ajattelin, että tässä on jotain hämärää. Sitten äippä vei mut ulos aitaukseen ruokakipon kanssa ja alko kuljettaa autoon kaikennäköstä kassia ja pussia. Me pakattiin eilen ne kassit äipän kanssa. Sinne tuli koirankeksejä ja vettä ja harjoja ja papereita ja vaikka mitä. Jotain kummaa oli tapahtumassa ja mulla ei ollut yhtään nälkä vaikka mä olenkin viimeaikoina syönyt ihan hyvin. Sitten äippä ja poika tuli ulos ja mut otettiin autoon ja lähdettiin. Tampereelle saakka mä pyörin peräkontissa ja ulisin. Sitten rauhoituin.

Me ajettiin pitkä matka - Lahteen saakka. Matkalla pysähdyttiin kerran, mutta mua ei päästetty jalottelemaan. Lahdessa Messuhallin parkkiksella oli paljon koiria ja autoja. Mä kiskoin ja mulla oli kova kiire, koska siellä oli paljon ihania ja mielenkiintoisia hajuja. Me käytiin ilmoittautumassa ja äippä osti käsiohjelman. Siitä kävikin ilmi, että mun "sarjassa" oli vain yksi toinen narttu mun lisäksi.

Me mentiin takasin pihalle ja mulla oli vähän orpo olo. Paikalla oli paljon koiria, mutten voinut mennä niitten kanssa jutteleen kun en edes tuntenu niitä. Kyllä mun mieli olis tehnyt, mutta äippä ei päästäny, kun osa näytti siltä, että niillä oli muuta tekemistä. Me oltiin siinä parkkiksella ja sitten mä erotin kaukaa yhden tutun ja maailman ihanimman hahmon - mun parhaan ystävän Rasmuksen! Ihanaa, mä en ollutkaan tässä maailmassa yksin. Tervehdyspusujen jälkeen Rasmus kävi ilmoittautumassa ja sitten me lähdettiin yhdessä ulos pienelle lenkille. Tultiin sitten takasin sisälle odottelemaan vuoroamme.

Rasmuksen vuoro tuli ennen mua ja Rasmus pärjäskin tosi hienosti, eikä yhtään ärmentänyt muille uroksille vaikka Rasmuksen äippä sitä vähän pelkäsikin. Rasmus on kyllä yleensäkkin tosi rauhallinen, eikä mikään ärripurri.

Sitten vihdoin tuli mun vuoro. Musta odotteluaika oli tosi pitkä. Me oltiin kahdestaan kehässä sen toisen ihanan typykän kanssa. Onhan meillä vähän kokoeroa, vaikka ikäeroa oli vain muutama päivä, mutta tuomarin mielestä mä en ollut kuitenkaan yhtään lihava. Enkä kyllä omasta mielestänikään ole (äippä on).

Ensin oli meidän vuoro mennä tuomarin tutkittavaksi. Siinä mä seisoin niin hienosti kuin ikinä osasin. Äippää jännitti niin, että sen naama oli ihan punanen.

Sitten tuomari tuli tutkimaan mua. Se kokeili huolellisesti kaikki ruumiinosat ja mä näytin sille hienosti ja kiltisti hampaatkin. Sitten kun hampaat oli katottu niin mä käännyin katsomaan tuomaria hölmistyneesti, kun ei ruokapalkkaa antanutkaan. Tuomarikin huomasi mun pyynnön ja sanoi, että taitaa palkat olla äidin taskussa. ja kyllä äippää nauratti.

Sitten meidän piti juosta suora edestakaisin ja vielä ympyrä. Mä en peitsannut yhtään askelta, vaikka ennen kehään menoa olin harjoitellessa sitä tehnytkin. Äippä kehui mua kovasti. Mä juoksin niin hienosti häntä kippuralla kun ikinä osasin.

Pikkusen jouduttiin himmaamaan vauhtia, kun edellisissä kehissä oli koiria muksahdellut kyljelleen mutkissa, kun lattia oli niin liukas. Kokeneemmat näyttelykonkarit olivatkin hankkineet jotain ihmeellistä suihketta tassunpohjiin, ettei luista. Saatiin myös vinkki, että limsa tai muu sokeriliemi tassunpohjissa antaa myös hyvän pidon. Eipä kaatuiltu kuitenkaan. Ehkäpä mun jalat olis mennyt vähän suoremmasti, jos vauhtia olisi ollut enemmän, mutta kuka sitä tietää.

Sitten vielä seistiin hetki tuomarin edessä ja saatiin sininen nauha.

Äippä oli aluksi kaksi sekuntia vähän pettynyt, mutta sitten ei enää. Arvostelu oli ihan hieno ja mä olin kuulemma oikea aarre kun olin niin fiksusti käyttäytynyt. Mä olen äipän pikku prinsessa ja varmasti erittäin hyvä ellen täydellinen. Tänään oli sellainen tuomari, joka painotti arvostelunsa ainakin meidän kohdalla oikeastaan 100% rakenteeseen ja liikkeisiin, ei mitään mainintaan luonteesta tai turkista. No sehän passa meille.

Tuomarina Tapio Eerola

Arvostelu: Erittäin hyvät mittasuhteet. Tässä kehitysvaiheessa kovin takakorkea. Voimakas oikealinjainen pää. Erittäin hyvät raajaluusto ja rintakehä. Hyvin kulmautunut edestä ja niukemmin takaa. Pysty lantio. Takajalat kiertyvät ulospäin sekä liikkeessä että seistessä. Liikkeessä tehoton takaosa.

Meillä oli mahtava reissu. Me onnistuttiin niin hienosti kun voidaan. Ja äipän näyttelykokemuksella paremmin ei olis voinut mennä. Nauha oli taas sininen, mutta kyllä me vielä punainenkin saadaan. Mä olen joka tapauksessa melkein täydellinen. Paluumatkalla käytiin vielä hautausmaalla ja syömässä. Mä vahdin tällävälin autoa. Kotona juoksin suoraan sohvalle iskän syliin ja pusuttelin koko pään märäksi. On se vaan niin ihanaa aina päästä kotiin.

Valokuvaajana toimi tälläkertaa äipän ystävä Mervi. Kiitos avusta!