1241863034_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyt se on taas ohi. Olo on kutakuinkin sama kuin Ronjalla kuvassa. EVVK (ei vois vähempää kiinnostaa). Arvostelun voi lukea näyttelyt osiosta sivulaatikoista. Kaikkien mielestä oma koira on se kaunein, mutta tuomareiden mielestä Ronja on sinisen nauhan koira. Tuomari oli varmasti hyvä. Hirmuisen mukavan oloinen täti ja ystävällinen.

Näyttelymaailma on niin suuri, että sitä ei arvaakkaan millainen lankavyyhti se on. Kaikki asiat kietoutuu toisiinsa tavalla tai toisella ja usein arvaamattomastikkin. Tietenkin on mahtavaa, että saa hirmuhyvän kirjallisen arvostelun, niinkuin mielestäni Rontti sai, mutta eipä se paljon lohduta jos sillä ei koskaan kuitenkaan yllä edes punaiseen nauhaan.

Aion puida tässä nyt sellaisia arkaluontoisiakin asioita, että jos tuntuu siltä että olet helposti loukkaantuvaa sorttia, niin ei kannata lukea eteenpäin. Toivottavasti en saa elinikäistä kilpailukieltoa näiden juttujen takia. Näistä puhuu kaikki, mutta harvat ääneen julkisesti. Tarkoitus ei ole ketään loukata vaan purkaa pään sisältö ja avata uusia ovia.

Ronjahan ei ole sellainen ihan tyypillinen leo. Mikäli nyt tyypillistä leoa on olemassa. Usein näkee ihan hillitysti käyttäytyviä nuoriakin leoja. Meillä on iloinen kenguru, joka haluaisi pomppia koko maailman halki ja nuuhkuttaa kaikki koirakamut. Ei se välitä vaikka paikka ei siihen olisi tarkoitettukkaan. Se rakastaa kaikkia ja kuvittelee kaikkien rakastavan sitä. Ronjan kanssa on tehty paljon töitä. Yhtään vähättelemättä kaikkia muita leon omistajia. Sen näyttelytreenit on mennyt hyvin, mutta jostain syystä oikeassa kehässä se saa itsensä näyttämään aasilta. Koskaan siitä ei tule tulemaan flegmaattista ja kauniisti käyttäytyvää siinämäärin kuin ehkä vaadittaisiin. Se on ennen kaikkea harrasteleo ja siitä olen pirun ylpeä. Ehkä se on sitten se hinta. Sinisen nauhan kirous. Usein se näyttää unohtavan minut kehässä kokonaan. Keskittymiskykyä vaaditaan lisää. Sitä todennäköisesti saadaan iän myötä. Toisaalta kun ollan jälkitreeneissä, keskittymiskykyä on ihan hyvin. Ehkä pitäisi joskus kokeilla sitä, että joku muu esittäisi sen.Jaksaisiko se keskittyä sitten siihen, mitä kehässä tehdään?

Sitten tulee kohta, josta kasvattajan ei nyt pidä ottaa nokkinsa. Tätä kun oikeasti miettii, niin tämä on ihan totta. Ronjan sisko on yliveto. Vetelee voittoja ja mahtavia tuloksia missä vaan. Käyttäytyy paljon paremmin ja juoksee nätisti. Ja on aakkosissa aina meidän edellä. Ja sitten, olkoonkin, että tuomari on luonut silmäyksen kaikkiin koiriin, kun me tullaan tälläisen "super"-koiran jälkeen, niin onko meillä koskaan mitään muuta mahdollisuutta kuin saada sininen nauha? Tosiasiahan on että tuomarilla on kuitenkin aina mielessä se edellinen koira, johon seuraavaa vertaa. Näinhän on pakko olla. Muuten ei pysty arvostelemaan. Mahtavaa, että sisko pärjää. Jotta kasvattajan kasvatit (myös tämä pieni Ronja-kenguru, joka ei kasvattajan luona asu) voisivat pärjätä on varmaankin parempi, että alamme käydä myös näyttelyissä, joissa sisko ei ole aina meitä ennen. Tällöin voimme ainakin nähdä sen, onko asialla mitään vaikutusta. Kasvattajan kannalta olisi varmaan myös hyvä juttu jos useat kasvatit pärjäisivät. Vai mitä?

Sitten vielä yksi juttu, josta purkaudun samaan tuomioon... ja tällä ei ole enää mitään tekemistä Ronjan kasvattajan kanssa vaan on ihan yleistä pohdintaa...mielestäni koiran luonteeseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota myös näyttelyssä. Tämä on kaikkien isojen koirien kohdalla tärkeä, mutta mielestäni liian vähän arvostettu asia. Koiran pitää olla ystävällinen niin vieraita ihmisiä kuin koiriakin kohtaan. Ei välttämättä niin ystävällinen kuin meidän kenguru-Ronja, joka hullaantuu yli-iloiseksi jo pienestäkin hymystä jonka saa, mutta kuitenkin niin, että se ei murise välittömästi vieraan koiran tullessa liian lähelle ja samoin niin, että se ei pakene häntä koipien välissä kun vieras ihminen yrittää sitä koskettaa. En väitä, että olisin nyt nähnyt kumpaakaan käytöstä leoilla tuolla näyttelyssä, vaan yleisesti mitä olen seurannut vähäisiä näyttelyitä. Mielestäni koiran arkuus tai vihamielisyys on vakava asia, kun kyseessä on suuri koira. Jos Ronja olisi niin arka, ettei se antaisi tuomarin tutkia itseään, en edes käyttäisi sitä näyttelyissä. Eri asia on se, jos koira on niin jästipää, ettei se halua itseään koplattavan. Samoin, jos Ronja haastaisi riitaa toisten koirien kanssa, en käyttäisi sitä näyttelyissä. Mitä ihmettä silloin mahdollisilla hyvillä näyttelytuloksilla tekisin, koska en missään tapauksessa tulisi koiraa koskaan jalostukseen käyttämään.

Menihän syvälliseksi pohdinnaksi koko päivä. Onnittelut kaikille näyttelyissä pärjänneille, kaikkihan ei voi voittaa, mutta suotakoon kaikille edes se yksi onnistuminen elämänsä aikana, oli se laji sitten mikä tahansa.

Kesäkuussa ollaan menossa Tuuriin miljoona-koira näyttelyyn. Tässä on hyvää aika treenata lisää kehäkäyttäytymistä. Pitänee katsastaa, onko lähellä mätsäreitä tässä välissä mihin menisi harjoittelemaan. Ei tässä nyt kuitenkaan niin allapäin olla, mitä teksti ehkä antaa ymmärtää. Mehän ollaan sellaisessa kuopassa, ettei tästä voi päästä kuin ylöspäin. :)