Eilen me sitten otettiin tuomarin neuvosta opiksemme ja lähdettiin metsään. Sehän sanoi, että tämän koiran pitäisi saada juosta enemmän vapaana metsässä niin jalkojen kiertoliike vähenisi. Tuomari ei kyllä tiennyt, että mä juoksen päivittäin metsässä vapaana ja lujaa juoksenkin, mutta ei se haittaa. Ei kaikki voi tietää kaikkea.

Alkoi olla jo hämärää kun me suunnattiin tuolle lumen peittämälle pikkutielle, joka ei johda mihinkään. No menee se tuonne sorakuopan taakse, muttei sitä näin talvisin käytetä. Ja koska oli käsketty niin mähän sitten juoksin. Ja lujaa.

Pakkasta oli jokunen aste ja ihan hyvä juoksuilma. Kun me sitten oltiin siellä metsätien synkimmässä kohdassa alkoi kuulua jotain outoa ääntä metsästä. Äippä ei sitä kuullut, mutta mä panin sen merkille. Olisko ollut peikkoja?

No me jatkettiin sitten matkaa, koska äippä ei tykkää peikoista. Ei kauaakaan kun yhtäkkiä ne puut, jotka roikkuivat lumen painosta meidän yläpuolella, alkoivat heilua. Jonkinmoinen tuulenpuuska oli osunut sinne yläoksistoon. Samalla niistä jäätyneistä oksista lähti sellainen kummallinen helisevä ääni. Sen kuuli jo äippäkin. Ihan kuin tuhat ruosteista tiukua olisi siellä oksissa helissyt.

Siitä sitten seurasi se, että kohta varisi niskaamme lunta oksilta.

Kummallista kun missään muussa kohdin ei sellaista tuulta ollut. Vain meidän kohdalla. Äippä uskoo, että peikot heiluttivat puita, jotta saivat lunta meidän niskaan, mutta mä en ole niin taikauskoinen. Jokatapauksessa me jatkettiin reippaasti matkaa ja päästiinkin sitten sorakuopalle ja sieltä isommalle tielle ja kotiinkin ennen ihan sysipimeää.

Lunta on puissa nyt niin paljon, että varsinkin männyt ovat kovilla. Paljon on mäntyjen oksia katkenneina pitkin metsää ja teiden reunoja. Niitä kannattaa tosissaan varoa.

**********************************

Illalla käytiin vielä koirapuistossa. Siellä olikin paljon kivoja kavereita. Yksi Ylöjärveläinen musta 8kk vanha tyttönen ja sitten toinen 8kk vanha poikakoira. Ne leikki pääasiassa kahdestaan, kun poikakoira oli päättänyt, että se tyttö oli sen morsian. Välillä poikakoiran omistaja irrotti sen tytön kimpusta ja sillon se piti vähän meteliä omistajalleen. Mä menin tietenkin aina siihen viereen heti katsomaan pää kallellaan, että mikä sillä on hätänä. Äipän mielestä mä olen niin symppis kun mä olen aina niin huolissaan kaikenmoisista asioista.

Koirapuistossa oli myös pikkuinen corgi ja yksi tosi "turren" näköinen Aku ja kaksi kultaistanoutajaa. Niiden kanssa juostiin monet ympyrät. Tuuli oli aika kylmää ja koska mä en suostunut lainaamaan äipälle omaa turkkiani kun sitä paleli, niin lähdettiin sitten kotiin. Huomenna oliskin sitten treenipäivä.