Tänään aamulla me lähdettiin autolla Nokialle koirapuistoon. Me ei äipän kanssa olla edes tiedetty, että siellä on koirapuisto. Ei se varmaan kovin vanha olekkaan. Suorakaiteen muotoinen puisto, jossa on I-H-A-N-I-A hiekkakasoja. Äipän mielestä kovin kuraista oli, muttei mua haitannut.

Syy miksi me mentiin sinne, oli Kade.

Kade on valkoinen paimenkoira ja ikää pojalla on reilu 5kk. Se muutti kasvattajansa luota meidän äipän siskon luokse pari viikkoa sitten. Ehkäpä syystä, että se on asunut "oman lauman" kanssa niin vanhaksi, Kade on hieman arka. Mun tehtävä oli sitten vähän rohkaista sitä ja näyttää, että maailmassa on paljon koiria, jotka haluaa leikkiä sen kanssa ja on ihan kivoja kavereita. Mä tietenkin menin heti tervehtimään omalla rempseällä tyylilläni ja Kade ei tykännyt. Se louskutti leukojaan ja yritti nappailla mua. Mutta mä olen tosi taitava väistämään. Ei se vihainen ollut - pelokaas vaan.

No me siinä sitten käveltiin edes takas koirapuistoa ja alkoihan sitä Kadeakin pikkuhiljaa kiinnostaa mun seura. Kun juoksin hiekkamäen päälle niin perässähän se tuli turvallisen välimatkan päässä. Aina välillä se juoksi mun perässä ja yritti napata hampaillaan, mutta mä kun käännähdin niin heti se väisti. Kyllä mä heti huomasin, että se on vauva ja sille ei saa ärmentää takasin. En mä kyllä koskaan kellekkään ärmentelekkään, kun se on ihan tyhmää. Sitten ei oo kavereita.

Me oltiin koirapuistossa melkein tunti. Juostiin hiekkakasojen päälle ja sitten taas alas. Kade innostui jo juoksemaan perässäni mäen päälle, mutta sitten kun käännyin niin se katsoi parhaaksi juosta alta pois.

Kyllä siitä Kadesta vielä hieno koira tulee. Kun saa paljon kontakteja toisten koirien kanssa, niin sosialistuu ja oppii leikkimään ja rentoutumaan. Kiitos Kade ja Jenni, että tulitte kanssamme leikkimään. Nähdään taas!