Tänään aamulla äippä pyydysti meidän viimeisen kanipaistin pahvilaatikkoon. Äippä oli sitä mieltä, että kani on niin vanha, että ensi talveksi sitä ei jätetä enää yksin. Se on nyt asunut vuoden päivät yksinään kun kaverit ovat kuolleet. Hyvin se on viihtynyt. ollut luonteeltaan aina sellainen päällepäsmäri, että tuskin olisi uusia kanikavereita enää sulattanutkaan. Sitäpaitsi äippä epäili, että se kuolisi kumminkin kohta kun oli jo niin vanha ranskanluppakaniksi. Niin mun kanipaisti sitten laitettiin pahvilaatikkoon.

Pahvilaatikossa se odotteli hiljaa kun me syötiin aamupalaa ja kun mä menin autoon niin ihmettelin, että miten ihmeessä siellä tuoksuu herkullinen kani? No ei mua päästetty kanin kanssa etupenkille joten sain tyytyä hajuihin. Me ajettiin Inka-lääkärin luokse ja siellä kani rauhoitettiin. Minä vahdin sillävälin autoa. Kun kani oli rauhoittunut ja se nostettiin lääkärin pöydälle kyljelleen, nin silloin siitä näki, että se todella oli jo vanha ja raihnainen. Turkki kyllä kiilsi ja silmät olivat kirkkaat, mutta laihtunut se oli. Oikein laiha. Jaloista olivat lihakset surkastuneet. Meillähän kanit on saaneet puuhastella maapohjaisessa kodissaan aina ja vielä viikottain loikkia pihassakin vapaana, että lihakset niillä on kyllä ollut. Lisäksi ruokaa on aina tarjoilla yllinkyllin. Mä olen aina miettinyt, että miksei koirallakin voisi olla aina herkkuja tarjoilla yllinkyllin? Outoa! No kun kani vanhenee niin sen elimistö lakkaa käyttämästä hyväksi ruokaa, vitamiineja ja kaikkia muita aineita. Tämä taas jotaa siihen, että se laihtuu ja lihakset häviävät.

Vielä aamulla äippä ja iskä miettivät, että pitäisikö sen antaa vielä olla, mutta kun kaniparka makasi siinä pöydällä sikeässä unessa niin asia oli päivänselvä. Kaniin laitettiin lisää rauhoittavaa ja parin sekunnin päästä sen sydän pysähtyi. Äippä laittoi kanin lakanaan ja pahvilaatikkoon ja autoon. En kuulemma saisi siltikään siitä paistia. Kohta kun meillä loppuu työpäivä niin me ajetaan kotiin ja haudataan meidän viim einen paistikani syreenin alle kahden muun paistikanikaverin seuraksi. Ja mä en kuulemma saa niitä kaivaa koskaan ylös. Samalla hautausmaalla on myös meidän rescue-lehtikala Osku.

Meidän treenikaveri Kerttu-koira on lihonnut kovasti. Äippä mietti sille Kertun omistajan kanssa uutta ruokavaliota viikko sitten. Kertun maha oli ollut kovin pinkeä ja sen omistaja oli käyttänyt sen lääkärissä. Kerttu onkin raskaana. Kerttu oli karannut naapuriin katsomaan jonkinsortin lapinkoiraa kun sillä oli ollut neljäs vuotopäivä juoksun aikaan. 15minuuttia kylässä oli riittänyt. Kertussa on jotain ihania rotuja joita en nyt muista ja Kertun lapsosista tulee varmasti oikein suloisia palleroita. Paljon onnea Kertun perheelle ja leppoisaa odotusaikaa.