Tänään oli hieno ilma ulkona. Me käytiin iltapäivällä rämpimässä äipän kanssa tuolla sorakuopalla. Aurinko paistoi ja pakkasta oli lähes -20 astetta. Mua ei kyllä paljon pakkanen haittaa. Kaksi "lassieta" tuli juuri sorakuopalta, mutta me ei tunnettu niitä ja äippä on sanonu, ettei tuntemattomien kanssa saa jutella. Ei vaan - ne oli menossa jo auton kyytiin.Me kierrettiin sorakuopan mäen päälle. Siellä oli valtavasti lunta. Äippä sanoo, ettei muista koska viimeksi täällä olisi ollut tälläinen talvi. Siis ihan oikea talvi - lunta ja pakkasta.

Ja nimenomaan lunta - ja paljon! ihan mahaan saakka.

Äippä käveli kokoajan eteenpäin ja kun mä jäin nuuhkuttaan kaikkia jälkiä niin jäin jälkeen. Mun piti sitten juosta ja ottaa se kiinni. Jostain syystä se ei tykänny seistä paikoillaan ja odottaa mua. Sillä kun on niin olematon tuo turkki. Kyllä mä pikkusen säälin sitä.

Sinne ylös oli rankka rämpiä ja mä yritin mennä äipän perässä koska mun mielestä se oli parempi "auraamaan" jaloillaan lunta, mutta äippä käski mun mennä eka ja tuli ite mun jälkiä pitkin. Pöh. Siellä ylhäällä oli niin kaunista.

Ilmassa tanssi lumihiutalekeijuja. Ne tekivät pystysuoran muodostelman maasta aurinkoon saakka. Ne näki vain tietystä kulmasta, mutta onneksi me onnistuttiin tallentamaan ne kameralle, että on todistusaineistoa. Kaikki eivät näihin keijuihin usko! Siinä ne tanssii koivun vasemmalla puolella.

Muutenkin siellä oli ihanaa. Nyt kun äippä on leikannut mun tassukarvoja niin niihin ei paakkuunnu niin kovasti lumikaan. Kyllä niitä aina välillä joutuu putsaan, mutta ei me varmaan niitä tossuja hankita. Ei ne pysyis mun vahdissa jalassa kuitenkaan ja äippä ei halua sitten keväällä etsiä metsästä neljää tipahtanutta tossua.

Ylhäältä kun katsottiin alas me nähtiin puuarmeija. Ne oli ryhmittäytyneet alas "laaksoon" ja sieltä ne tarkkaili meitä. Ne oli naamioituneet lumen alle, mutta me oltiin niin tarkkoja, että huomattiin ne. Ne näytti niin vihaisilta, että me päätettiin kiertää ne vähän kauempaa.

Joihinkin pieniin puihin oli jäätyneet syksyn lehdet. Siinä ne ottivat aurinkoa jäätyneinä.

Sitten oli aika jatkaa matkaa kohti kotia. Ja minähän juoksen taas äipän kiinni. juoksen vaikka olisi lunta korviin saakka.

Ei meidän tarvitse mennä Pariisiin saakka, jotta päästään Riemukaaren alle. Ihan tämä oma lähimetsikkö riittää. Sieltä löytyy kaikki maailman nähtävyydet.

Eilen jäi taas treenit väliin. Äipällä meni vähän myöhään töissä eikä se jaksanut enää lähteä. Ensi viikolla ei missata, paitsi jos on paljon lumitöitä. Vaikka mä tätä lunta rakastankin, niin kyllähän tää meille jo riittäis. Tästä tulee jo älyttömän paljon loskaa keväällä kun se alkaa sulamaan ja sitten mun aitaus on taas kuravelliä.