Tänään me oltiin koirakoulussa. Äippä sanoo aina, että mennäänkö koirakouluun ja mä innostun ihan valtavasti aina. Autossa olen nätisti, mutta kilometri ennen koirakoulupaikkaa alan pyöriä ympyrää kuin väkkärä. Tänään päätin vähän inistäkkin samalla, jotta äippä varmasti huomaa, että tiedän mihin mennään.

Meillä on ollu pikkasen hiljaisia treenejä, kun näin talvella on pimeetä ja nyt varsinkin kun ihmisillä on niin kiire, kun ne odottaa sitä joulupukkia. Mun mielestä on turha ja pelottava olento koko pukki ja sellaset joutais sinne mistä ne on tullukkin. Onneksi joulu on vaan kerran vuodessa. Paitsi on joulussa yks ihana asia. Mä nimittäin olen ilmeisesti ollu niin kiltti, että me äipän kanssa otetaan mikron päältä joka päivä sellanen pahviloota. Sitten mä saan nuuhkuttaa sitä, mutta äippä päättää mikä luukku saadaan avata. Äippä kun väittää, että mä en tiedä numeroita - pöh! Mutta ei se haittaa, sillä sieltä luukusta tulee tassun muotoinen koirasuklaa. Mä en ollut koskaan aiemmin saanu maistaa koirasuklaata (enkä tietenkään muutakaan suklaata kun äippä väittää, että se on myrkkyä koirille) ja ekan suklaan kun sieltä kalenterista sain niin en edes tajunnu, että sen voi syödä. Sitten kun hetken pyörittelin sitä suussa niin ihana maku alkoi levitä suuhun ja mä tajusin, että hitsi vieköön - taitaa tää joulu olla sittenkin kiva juttu. Mun mielestä koirille vois antaa tälläisiä kalenteriyllätyksiä ympäri vuoden, sillä me olleen niin ihania.

No me saavuttiin ravirasan parkkikselle ja siellä olikin paljon porukkaa, siellä oli Vinka (canecorso-tyttö), joka vinkui. Sillä on sellanen tapa aina välillä. Musta se oli aika hauska. Sitten oli Reiska-riiseni ja Jesse ja Arttu hoffit....ja arvatkaa mitä. SIELLÄ OLI MYÖS RASMUS!. Mulla taitaa olla juoksut parhaimmillaan ja siksi äippä ekaks ajatteli, että ei mennä kun olen sen mielestä ollu vähän hölmö, mutta onneksi lähdettiin.

Me otettiin ekaks seuraamista ja sivulle tuloa. Mä osaan tosi hienosti kiepsauttaa takapuolen äipän kylkeen kiinni. No joskus mä yritän fuskata ja istun äipän sivulle mutta käännyt kuono kohti äippää. Se ei kyllä kannata koska enää nykyään siitä ei saa edes nakkia ja sitten joudun tulemaan uudestaan. Pikkusen me treenattiin myös juoksua. Äippä sanoo mulle aina "JUOSTAAN" ja sitten juostaan. Jos mun jalat vahingossa sotkeutuu niin, että alan peitsaamaan niin sitten pysähdytään ja alotetaan uudestaan. Sellaista sattuu joskus.

Lopuksi otettiin vielä henkilöryhmätreenit kun oli kerrankin tarpeeksi porukkaa paikalla. Mä tulin viimeisenä, ettei poikien päät menis ihna sekasi mun ihanasta tuoksusta. Mutta menihän ne silti. Varsinkin Rasmuksella. Lempi pehmentää pään. Hienosti kaikki sai kuitenkin koottua itsensä ja oltua fiksusti, niin, että kaikille saatiin hyvä suoritus henkilöryhmässä.

Ylöjärven koirakerholla olis alkamassa BH-kokeeseen tähtäävä nelikertainen kurssi, mutta katsotaan nyt haetaanko sinne. Hakijoita on varmaan paljon ja sinne taidetaan ottaa vaan neljä koiraa. Talvella on vaikea sitoutua oikein mihkään - äipällä siis on vaikeuksia - kun se pelkää, että jos tulee lunta (=töitä) niin sitten ei päästäkkään.

Treenien lopuksi mä lähdin vielä poikien kanssa kattoon raviradan reunalle yhden lähdön. Lähdön seuraamisesta ei meinannu mulla tulla mitään, kun Rasmus viestitteli mulle sieltä kauempaa lemmenviestejä, tuijotti ja heilutteli häntäänsä ja pikkusen ulisikin välillä. Mä yritin olla ihna coolisti vaan, koska äippä ei kuitenkaan olis päästäny mua sinne. Välillä mä aina kuitenkin yritin yllättää sen, mutten onnistunu kiskaisemaan sitä kumoon. No ehkä toisella kerralla sitten leikkimään.

Olipas hienot treenit. Mä olen syönyt kaksi kuukautta kun hevonen, mutta nyt on taas paaston aika. Olen mä tänäänkin syönyt, mutta säästin puolet aamuruuasta ja söin ne vasta illalla treenien jälkeen. Mä ajattelin nääs, että jos äippä saa aikaseks (on se kyllä uhannut kovasti) ilmoittaa mut tammikuussa pidettävään näyttelyyn, niin pitää vissiin vähän katsoa peiliin ja hoikistua.