Päästiin sittenkin lomalle, vaikka meinasikin olla kaikenmoisia vastoinkäymisiä. Koiran vein sunnuntaina hoitoon. Hoitolassa tuntui olevan meteliä, mutta yllättäen koirat hiljenivät kun kukaan ei ravannut pihassa tai käytävillä. Paikka näytti ihan hyvältä. Ei kodinomaiselta lainkaan, mutta turvalliselta koiran kannalta. Reissu olisi ollut raskas ja vaikea koiran kanssa. Joskaan missään rajalla kukaan ei pysäyttänyt eikä kysellyt mitään, tullimiehiä ei edes näkynyt, joten tuskin olisi jääty kiinni rabies vasta-aineiden puutteellisuudesta. Parempi kuitenkin olla kokeilematta. Koira haettiin viiden päivän päästä hyväkuntoisena, joskin vähän apeana. Ruokaa ei ollut juurikaan syönyt, mutta ei tosin ole juurikaan syönyt koko kesänä kun on kuuma. Laihtunut on, mutta sopivasti. Selkäkin näyttää suoremmalta nyt. Väsynyt tuo on ollut, mutta pirteämpi joka päivä.  Kun purin tavaroita ja ruokia pois koiran matkalaukusta huomasin, että yhtä ainoaa luuta, jota olin sille varnnut mukaan, ei oltu annettu koko aikana. Syytä en tiedä enkä jaksa kysellä. Menneitä on turha jossitella. Paikka ei ehkä ollut koiran mieleen, mutta olipahan ainakin tallessa, ei joutunut tappeluun eikä auton tai junan alle. Se kai kuitenkin on pääasia. Koville tuo meille ihmisille otti - koiran jättäminen ja siitä erossa olo - jotta tuskin ihan lähivuosina uudestaan tulee tapahtumaan. Hoitolan tädit kehuivat Ronjaa erittäin kiltiksi ja helpoksi hoidokiksi.

Mentiin siis ensin Tamperelta vaasaan ja siitä RG-linen lautalla yli Uumajaa. RG-lineä oli monissa nettikeskusteluissa haukuttu kalliiksi, muttei tuo nyt ainakaan kalliimmaksi tullut kuin muut. Laiva on vanha ja pieni, mutta ajaa hyvin asian. Sillä pääsee nopeammin Ruotsiin kuin kiertämällä Tornion kautta. Lukemista kannattaa ottaa mukaan. Kannella on vain muutama puutarhatuoli ja sisäpaikat ovat kun lentokoneessa. Pikkuisen keikutti ulapalla, mutta autot pysyivät kannella hyvin paikoillaan. Koiriakin laivassa oli mukana, mutta portaat olivat niin jyrkät kaikkialla, että varmaan Ronja olisi keikahtanut monesti alas.

Ajettiin Uumajasta "sinistä tietä" kohti  Norjan rajaa ja Mo i Ranaa. Ennen rajaa yövyttiin Ruotsin puolella. Levähdyspaikkoja on mukavasti. P-paikkoja älyttömästi - taitavat olla myös linja-autopysäkkejä kun ovat niin taajaan. Löydettin kiva paikka järven rannalta. Syötiin ahveni ja makkaraa iltapalaksi.

Aamulla jatkettiin sitten Norjan puolelle ja Mo i Ranaan. Maisemat olivat kerrassaan mahtavat. Täällä sisämaassa asuneena, sitä ei ollenkaan tajuakkaan, millaista voi olla. Ilma oli raikas (+10 astetta) ja sitä oli jotenkin helpompi hengittää. Vuorien huipuilla näkyi lunta. Tosin sumua oli niin paljon, että välillä ihan pelästyi kun edessä kohosi sumupilvien takaa jättimäinen vuori.

Tunneleita oli muutama, mutta tunnelimaksuja ei ollut. Mo i Rana oli mukava pikkukaupunki. Lieneekö siellä paljon bimboja?

Kaupat ovat auki aamusta ilta yhteentoista ja vaihtorahat (kolikot) tulevat automaatista eteesi, josta ne pitää tajuta itse ottaa. Joissakin kaupoissa piti myös kolikot laittaa itse kassakoneessa olevaan pömpeliin, kassatäti otti ainoastaan setelit. Mo:ssa oli tarkoitus mennä jäätikölle, mutta oltiin iltasella siellä ja sinne olisi pitänyt mennä laivalla. Ei jääty sitten odottamaan huomista. Mielenkiintoista se olisi varmaan ollut, sillä jäätikölle sataa joka vuosi 10-15m lunta. Jatkettiin matkaa pohjoiseen Norjan rannikkoa kohto Bodoa.

Maisemat senkuin paranivat. Muutama tietyö vähän haittasi matkantekoa, mutta niistä selvittiin maltilla ja hiljaa ajamalla.

Bodo oli hieno kaupunki. Väittäisin, että jopa viihtyisämpi kuin Mo i Rana. Ehkäpä sinne voisi jopa muuttaa, ellei tarvitsisi opetella norjaa. Norjalaisethan eivät puhu mielellään edes englantia. Jos kysyy englanniksi niin vastaavat norjaksi :)

Pikkutyttö nosti satama-altaasta veneen vierestä ongella ison kalan jonka sitten viskasivat takaisin mereen.

Vähän matkaa ajettuamme pysähdyttiin kalaan mekin. Poika sai samanlaisen kalan kuin sataman pikkutyttökin. Taisi olla vaan aika paljon pienempi. Taitaa muuten olla merkiltään sei eli kalapuikkokala.

Ajettiin takaisin päin toista tietä Ruotsiin. Se kulkee saman suuntaisesti kuin "sininen tie" mutta ylempänä. Ruotsin rajan jälkeen maisemat muuttuivat vallan hurjiksi.

Samalla kun navigaattori alkoi näyttää yli 600m korkeutta merenpinnasta alkoi ilma olla jo aika vilpoista. Puita ei juurikaan ollut. Pysäytettiin auto levennykselle ja päätettiin kiivetä "vuorelle". Lämpötila taisi olla jotain +5 asteen tietämissä. Ilma oli raikasta hengittää. Ja voi mikä hiljaisuus kaikkialla.

Sitten kun oli jo tarpeeksi kylmä kipitimme takaisin autoon ja jatkoimme matkaa. Yövyimme vielä erään kivisen järven rannalla yhden yön. Aamulla ajoimme Tornioon ja kävimme Oulussa kyläilemässä. Lähdimme Oulusta ennen ilta yhdeksää ja koska olemme vähän tärähtäneitä niin ajoimme koko yön, että päästiin kotiin nukkumaan aamu neljän jälkeen. Mukava reissu. Ei mennyt viikkoakaan. Kaksi viikkoa pois kotoa ja töistä ja erossa koirasta olisi mulle liian pitkä aika.